Suomalainen verkkokauppa jo vuodesta 2012!

Asekaapit

Asekaapit

Tilaa laadukas asekaappi meiltä. Asekaappien hinnat nyt jopa -30%. Saatavilla alle ja yli viidelle aseelle tarkoitetut asekaapit.

7 tuotetta.

Aktiiviset suodattimet

Asekaappi - Paras paikka säilyttää aseesi

AsekaappiAsekaappi on nimensä mukaisesti suunniteltu suojaamaan aseitasi ulkopuoliselta haitalta ja ne sisältävät aseiden säilyttämisen kannalta optimaaliset olosuhteet. Asekaapin sisällä aseet pysyvät hyvin huollettuina ja säilytettyinä pidempään kunnossa, eivätkä ala ruostumaan. Asekaappi antaa myös mielenrauhan siitä, että aseet ovat turvallisessa paikassa, eikä niihin pääse asianosattomat käsiksi.

Milloin asekaapin hankinta on ajankohtainen?

Aseluvan haltija joutuu jo hakiessaan aselupaa selvittämään viranomaisille, miten hän aikoo säilyttää aseitaan. Jotta aselupa voidaan myöntää, on aseen säilytys oltava aselain mukainen. Tästä syystä kannattaa jo lupaa hakiessa suunnitella tarvitseeko asekaappia.

Uuden aselain vaatimukset määräävät, mikäli kyseessä on kuudes aseesi, on virallinen asekaappi pakollinen hankinta. Kuudennen aseen kohdalla on kaikki taloudessa olevat asekaapit oltava standardien mukaisia. Esimerkiksi: Jos talouden sisällä isä omistaa viisi asetta ja poika yhden, on kaikkien aseiden oltava säilytyksessä standardien mukaisessa turvakaapissa.

2015 voimaan tulleen yli viiden aseen säilytykseen liittyvän lakimuutoksen siirtymäaika uuden kaapin hankkimiselle on 30.11.2020. Jos omistat ennestään yli viisi asetta, kannattaa toimia jo nyt, että saat siirrettyä aseesi viralliseen kaappiin ennen uuden aselain määräajan umpeutumista. Vaikka omistaisit aseita viisi tai vähemmän, kannattaa silti harkita virallisen asekaapin ostamista, turvallisuuden takia.

Miksi ostaa, kun voi rakentaa itse?

Kuluttaja voi rakentaa asekaapit myös itse, mutta silloin on rakennettava kaksi uuden aselain mukaista identtistä kaappia ja toinen lähetettävä testattavaksi viranomaisten ilmoittamaan paikkaan. Muissa kilvettömissä, lukituissa ja yli viidelle aseelle tarkoitetuissa kaapeissa, on viranomaisten käytävä paikan päällä tarkistamassa ja hyväksymässä kaappi. Tarkastus voi maksaa jopa yli 100€. Näiden takia on paljon helpompaa, ja jossain tapauksissa edullisempaakin, hankkia valmis standardin mukainen asekaappi.

Asekaappi – Turvallisuus ennen kaikkea

Aseiden omistuksen kannalta on ehdottoman tärkeää pitää huolta etteivät ne joudu vääriin käsiin. Lukollinen asekaappi varmistaa ettei varkaat, lapset tai muut pääse käsiksi aseisiin ilman lupaa.

Suomessa tapahtuu asuntomurtoja päivittäin, ja aseet ovat yksi etsityimmistä asioista mitä varkaat tavoittelevat. He myyvät aseita eteenpäin henkilöille, ketkä eivät lain mukaan ole päteviä aseenkantolupaan. Kaikkien yleisen turvallisuuden kannalta onkin siis tärkeää, että aseet pidetään turvallisessa paikassa. Aseet ovat kiinnostuksen kohde myös lapsille ja nuorille. He eivät välttämättä ymmärrä aseen vaaroja samalla tapaa kuin aikuiset. Standardien mukaiset lukolliset asekaapit ovatkin lapsiperheisiin soveltuvia aseiden säilytyspaikkoja.

Näiden perusteiden takia kannattaa hankkia virallinen asekaappi. Silloin voit olla varma, ettei kukaan muu kuin luvanhaltija pääse käsiksi aseisiin. 

Aseiden säilytys asekaapissa

Kun olet laittamassa ampuma-asettasi säilytykseen, muista puhdistaa ja öljytä se hyvin aseöljyllä. Puhdistamalla varmistat, ettei aseeseen ole ammunnan jälkeen jäänyt likaa tai kosteutta. Erityisesti kannattaa pitää huolta, että piippu ja lukko ovat puhtaat.

Mikäli tuot aseen sisälle pakkasesta, on aseen hyvä antaa olla huoneenlämmössä ”hikoilemassa” ennen puhdistusta ja asekaappiin laittoa. Näin vältyt kosteuden viennistä asekaapin sisään, ja aseen metalliosat eivät ala ruostumaan.

Asekaapit toimivat myös muun arvotavaran säilytyksessä. Asekaappi on hyvä paikka pitää sellaista arvotavaraa piilossa, mitä et halua pitää esillä.

Asennukseen liittyviä ohjeita ja huomioita

  • - Standardien mukaan alle 150 kg painavat asekaapit on kiinnitettävä lattiaan tai seinään. Kaappi kannattaakin valita sen mukaan, löytyykö sille sopivaa paikkaa kiinnityksen kannalta.
  • - Painavat kaapit tarvitsevat yleensä useamman henkilön niiden siirtämiseen, joten sopivan paikan valinta on suotavaa siirtämisen välttämiseksi.
  • - Sijainnin valinnassa kannattaa myös tarkistaa tilan ilmanvaihto. Hyvällä ilmanvaihdolla välttää kosteuden menemisen kaapin sisälle. Kaappia kannattaa myös välillä tuulettaa, että mahdollinen kosteus poistuu sen sisältä.
  • - Suositeltavaa olisi, jos hankittu asekaappi olisi yli 150 kg, niin että se on tarpeeksi tukeva ilman lisäkiinnityksiä. Mikäli kaappi ei ylitä 150 kg rajaa, on se ankkuroitava seinään tai lattiaan tarvittavan kestävyyden varmistamiseksi.
  • - Suosittelemme kaikkien kaappien kiinnitystä painosta riippumatta. Kiinnittämällä asekaapit varmistat, ettei vajaa sisältöinen kaappi pääse kaatumaan ovea avattaessa.
  • - Asekaappia ostaessa, kannattaa tarkistaa tuleeko kyseisen asekaapin mukana omat kiinnitystarvikkeet, vai onko ne ostettava erikseen. Tarpeellisen tukevuuden saavuttamiseksi, kannattaa kiinnitys hoitaa ainakin kahdesta kohtaa.

Asennuksen yhteydessä, on hyvä ottaa huomioon seuraavat asiat

Ota huomioon, että lain mukaan asekaappi on sijoitettava luvanhaltijan vakituiseen asuntoon tai muuhun paikkaan missä hän pysyvästi oleskelee. Kaappia ei saa asentaa erilliseen rakennukseen ilman viranomaisten hyväksyntää.

Kaapin on sijaittava sisällä asuinhuoneistossa. Kerros- ja rivitalojen ullakko tai kellari eivät ole hyväksyttyjä säilytystiloja.

Laki sallii säilytyksen asuinrakennukseen kiinteästi liittyvissä tiloissa. Tämänlainen paikka voi olla esimerkiksi: omakotitaloon integroitu autotalli. Tarkista viranomaisilta ennen hankintaa, onko tila lainmukainen asekaapille.

Preecolta sinulle juuri sopiva asekaappi

Preecolta löytyvät turvalliset ja standardien mukaiset asekaapit. Turvallisuutenne on meille tärkeää, joten Preeco tarjoaa luotettavat kaapit edulliseen hintaan. Laadukkaimmat kaappimme ovat EN14450 sertifioituja ja hyväksyttyjä. Valikoimastamme löytyvät alle ja yli viidelle aseelle sopivat kaapit, tarpeenne mukaan.

Asekaapit ovat valmistettu teräksestä. Sertifioitu asekaappi täyttää aselain vaatimukset. EN14450 sertifioitujen kaappien runko on valmistettu 3 mm teräksestä ja ovessa on käytetty 6 mm vahvuista terästä. Kaappien mitat ovat ilmoitettu tuotekohtaisesti.

Kaikki Preecon kaapit sisältävät erillisen lukittavan lokeron sisällään, mihin voit turvallisesti varastoida panokset. Näin pidät huolen, etteivät ase ja panokset ole yhden avaimen varassa.

Kaappien mukana tulee jokaista lukkoa kohden vara-avain. Avainten hukkuminen ei ole niin suuri hätäasia, kun vara-avaimen piilottaa turvalliseen paikkaan. Huom. vara-avainta ei saa säilyttää lukitun asekaapin sisällä.

Preecolta on saatavilla myös erivärisiä asekaappeja, valintoina ovat esimerkiksi musta ja valkoinen.

Meiltä on mahdollista tilata niinkin kevyitä kaappeja kuin, 22,5 kg. Kevyemmissä kaapeissa suositellaan seinään kiinnitystä, koska ovi on painosuhteeltaan raskas kaappiin verrattuna. Tästä johtuen voi vajaa sisältöinen asekaappi kaatua oven avattaessa. Kunnollisella kiinnityksellä vältyt onnettomuuksilta.

Saatavilla on myös EN14450 standardien mukaisia yli 150 kg kaappeja. Painorajan ylittäviä kaappeja ei tarvitse kiinnittää. On kuitenkin suositeltavaa, että painavammatkin asekaapit kiinnitetään turvallisuuden takia.

Kaikissa asekaapeissa on 14 vuorokauden palautusoikeus, alkaen tuotteen vastaanottopäivästä.

Ennen ostoa huomioi seuraavat asiat

Muista lukea tuotekuvaus tarkkaan läpi varmistaaksesi, että asekaappi vastaa tarpeitasi ja vaatimuksiasi. Asioita mitä kannattaa tuotekuvauksesta tarkistaa, ovat ainakin: mitat, paino ja kuinka monta asetta saa säilyttää asekaapissa.

Mikäli asekaapin sijainti tulee olemaan muu, kuin asuinhuoneisto, tarkista viranomaisilta tulevan sijainnin lainpitävyys. Tarkista tulevasta sijainnista myös, että kiinnitys on mahdollinen kaapeissa, mihin se on vaadittu.

On suositeltavaa vertailla eri asekaappi merkkejä ennen valintasi tekoa. Preeco tarjoaa asekaapit erinomaisella hinta-laatusuhteella. Tilatessasi meiltä, voit olla huoleta, että rahasi on sijoitettu oikein.

Mikäli asekaappi hankinnastasi heräsi lisää kysymyksiä, kannattaa olla yhteydessä asiakaspalveluumme, niin autamme sinua valitsemaan tarkoituksiisi sopivan asekaapin. Asiakaspalvelu palvelee arkisin kello 9:00 – 17:00. Voit ottaa yhteyttä asiakaspalveluumme tämän sivun alalaidasta löytyvän linkin kautta tai puhelimitse 03 41092920.

Asekaapin tilaus Preecolta

Preecolta tilaus onnistuu kätevästi. Tutustu asekaappivalikoimaamme, valitse sopiva asekaappi ja lisää se ostoskoriin. Kun ostoskorista löytyy asekaappi ja muut halutut tuotteet, pääsee tilauksen luomiseen oikeasta yläkulmasta löytyvästä ostoskorimerkistä.

Tilaajan tiedot. Tilauksen luomisessa pyydetään täyttämään tilaajan tiedot. Voit valita toimituksen eri osoitteeseen, mikäli tilauksen luoja on eri kuin toimituksen saaja. Tällöin tarvitaan myös tilauksen saajan tiedot. Saatte antamaanne puhelinnumeroon tekstiviestillä ilmoituksen saapuvista paketeista. Teihin saatetaan olla myös ottaa puhelimitse yhteyttä kotiinkuljetuksen ajankohdasta. Tilausvahvistus ja lasku toimitetaan sähköpostitse. Varmista, että sähköpostiosoite on käytössä oleva ja oikeinkirjoitettu.

Asekaappien toimitustavat. Toimitustavat voitte valita seuraavista: toimitus postiin, -ulko-ovelle tai nouto Lahden varastosta. Kaikki asekaapit toimitetaan veloituksetta lähimpään toimipisteeseen. Haluttaessa, asekaappi voidaan toimittaa suoraan kotiovelle, valitsemalla kotiinkuljetus tilaukselle. Osa asekaapeista on mahdollista noutaa Lahden varastoltamme. Tästä ilmoitetaan tuotekohtaisesti tuotesivun tiedoissa.

Tuotteiden maksutavat. Ostokset voi maksaa kaikkien suomalaisten pankkien kautta, monilla eri maksukorteilla, mobiilimaksulla ja Preeco-laskulla –tai tilillä.

Tilauksen vahvistus. Vielä ennen tilauksen vahvistusta, tarkistakaa palveluehdot. Palveluehdoista löydätte tietoa tilaamisesta, toimituksesta sekä reklamoinnista. Palveluehtojen tarkistuksen jälkeen vahvistakaa tilaus.

Tilauksen maksu. Viimeiseksi vuorossa on vielä tilauksen maksaminen tai laskutuksen hyväksyminen, valitsemanne maksutavan mukaan. Tämän jälkeen tilaus siirtyy järjestelmäämme ja aloitamme tilauksen käsittelyn. Saatte tilausvahvistuksen ja laskun sähköpostiinne.

Yhteenveto

Asekaappi on siis tärkeä sijoitus jokaiselle aseenomistajalle. Oli sinulla sitten aseita jo ennestään, tai olet saamassa niitä itsellesi, on asekaappi kannattava hankinta. Turvallisuus ja aseen kunto säilyy parhaiten virallisessa standardien mukaisessa kaapissa.

Laadukkaat asekaapit pitävät aseet pois asianosattomilta. Asekaappi pitää tallessa harrastus-, arvoaseet ja muut arvotavarat. Voit huoleta jättää aseesi turvallisesti viralliseen asekaappiin.

Uuden aselain vaatimukset on suositeltavaa tarkastaa ennen tilausta. Turvakaappi on asennettava luvanhaltijan asuntoon tai viranomaisten hyväksymään kohteeseen. Kiinnitys on suotavaa jokaisessa kaapissa, tukevuuden ja turvallisuuden takaamiseksi, painosta riippumatta.

Preecolta saat laadukkaat ja edulliset asekaapit kilpailukykyiseen hintaan. Tilaus on helppoa ja toimitus nopeaa. Voit tilata asekaapin vaikka suoraan kotiovellesi. Tilaa Preecolta asekaappi nyt, ja takaat aseillesi turvallisen säilytyksen.